Runo 8

meidät tunnetaan pitämästämme seurasta

siitä miten kuuntelet

miten asetat ajatuksesi hetken ulkopuolelle

meidät muistetaan jakamastamme lämmöstä

siitä miten kosketat

miten tarjoat kätesi sitä tarvitseville

Runo 9

seison, pysähdyn pitkästä aikaa

ennen kuin kuljen taas

pohdin, miten liikkua hellästi

miten hidastaa vauhtia

ja kun siihen ei pysty tai halua

miten antaa lempeyttä jalkapohjilla

kuuntelua kämmenillä

miten kantaa rauha katseen takana

kun silmät ympärillä kuivuvat peltojen mukana

mistä löytää palo

millä sytyttää käpristyvät sielut

miten taittaa turtuminen tuntemiseen

Runo 10

vuori palaa Serbiassa

elämänvoiman vuori käristyy sisälläni

kun annan saalistajan,

kuoleman energian hiipiä eheyden verkkooni

kun pidätän kysymyksiä

kun annan saalistajan kysyä

onko tämä luomisen arvoista

kun ennen satoa korventuneet pellot,

savuavat rinteet ja pisara taivaalta

eivät väräytä karvaakaan tunneihollani

tämän kutistavan, sielusi suuruuden

lytistävän jättiläisen voiman kohtaaminen

on välttämätöntä

täysin mahdotonta välttää

hälle, kuka tahtoo luomisen virtausta

kuka janoaa välttää kuoleman

vielä kun sydän lyö

no, kuinka ruokkia luomisen tulta

kysyt hedelmällisen hämmennyksen keskeltä

kun olet roikottanut itseäsi tekemättömyydessä

tarpeeksi kauan

osataksesi tukeutua leikkiin

kysymyksien esittämiseen

hakeudu pimeään

piilottelevaan tajuntaan, tuntemattomaan

pelottavaan

luota näkyihin, keskusteluihin ja oivalluksiin

mitä kohtaat ylösalaisin

vielä ilmeisemmät vastaukset ovat

ruoki tulta mitä kaipaat ruokkia

tuo muste paperiin, kehosi puiselle lattialle

ja

pysy uskollisena säännöllisiin hetkiin

nuotiosi kanssa

Runo 13

luihin ulottuva hoiva

miten olla kuulumista tarjoava paikka

miten unohtaa erityisyyshakuisuuden vimma

ajatella kuin kylä

muistaa, kosketus tuo kehotietoisuuden

pyytteettömästi annettu, vastaanotettu

hoiva, maan rytmiin virittävä lämpö

ohjaa meistä jokaisen liikkeitä

kaipauksena, epäuskona, mahdollisuutena, totena

kuulumattomuus ohjaa kuluttamaaan

kuluttaminen synnyttää erityisyyttä

erityisyys ruokkii eristyneisyyttää

eristyneisyys on irrallisuutta

kuulumattomuutta mistä sinua ei pelasteta

on otettava askel kohti

viimeistään epätoivon potkaisemana kurotettava

nikamissa odottavan muiston luo

kuka tietää

että sydän ei ole yksin sydän

tämä muisto kun muuttuu kokemukseksi

välittäviksi teoiksi

ihmisluonteen perustan elämiseksi

alamme kaivertamaan läheistemme luihin

rakastettuna olemisen totuutta

mikä murtaa tarvetta esiintyä mahtavana

erityisenä, hyväksynnän arvoisena

Jaakko Pohjolainen

Kirjoittaja on vapaa kirjoittaja, eräopas, luonnonsuojelija ja Kysymyksen tilassa vaelteleva viestinvälittäjä